18.01.08

KDP:n puolueohjelma

KDP:n puolueohjelma tiivistää Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimen politiikan:


KANSALLIS-DEMOKRAATTISEN PUOLUEEN PERIAATEOHJELMA
1993 Anno Domini

1 §. Puolue edustaa todellista kansanvaltaa ja jäsenten velvollisuus on kunnioittaa Suomen lakeja ja asetuksia.

2 §. Puolueen päämäränä on suomalaiskansallisen kulttuurin ja identiteetin säilyttäminen, sekä Suomen vapauden, itsenäisyyden, riippumattomuuden ja koskemattomuuden turvaaminen yhdentyvässä Euroopassa.

3 §. Puolue on maailmankatsomuksellinen liike ja se taistelee länsimaista rappiodemokratiaa ja vasemmistoradikalismia, sekä niiden satunnaisilmiöitä vastaan.

4 §. Puolue ehdottaa vaihtoehtona EU:n ja Brysselin pakkohallinnon tilalle pohjoismaista puolustusliittoa.

5 §. Puolue pyrkii yhdistämään kansallishenkisesti ajattelevat ihmiset ikään, sukupuoleen ja sosiaaliseen asemaan katsomatta isänmaan edun mukaiseen toimintaan meidän kaikkien yhteiseksi parhaaksi.

6 §. Perustuslaissa on turvattava jokaiselle Suomen kansalaiselle oikeus työhön, asianmukaiseen koulutukseen, terveydenhuoltoon ja inhimilliseen asuntoon.

7 §. Kaikille Suomen kansalaiselle on taattava 3500 mk:n suuruinen veroton perustoimeentulo. Peruseläkkeet ja peruspäivärahat on pidettävä verovapaina.

8 §. Kunnallista vuokra-asuntotuotantoa lisättävä.

9 §. Yhteiskuntaa vahingoittavat lakot voidaan kieltää.

10 §. Puolue on vapaan yritteliäisyyden kannalla. Pien- ja keskisuuria yrityksiä on tarvittaessa tuettava.

11 §. Verotuksen painopistettä on siirrettävä tuloverotuksesta lisäarvoverotukseen, näin vältytään veronkierrolta ja verovilpiltä pientuloisten hyötyessä eniten.

12 §. Vähintään neljän lapsen perheille taattava verovapaus, jotta kansamme väkiluku ei laskisi.

13 §. Sosiaalisesta holhousyhteiskunnasta on päästävä eroon. Sosiaalipummien tukeminen on lopetettava.

14 §. Puolue vaatii tinkimätöntä kuria, järjestystä ja oikeudenmukaisuutta. Korruptiosta ja vallan väärinkäytöstä on tehtävä loppu.

15 §. Rangaistukset saatettava järkevällä pohjaelle ja toteutettava niin, ettei niistä aiheudu yhteiskunnalle mitään ylimääräsiä taloudellisia tappioita.

16 §. Abortit on kiellettävä terveiltä naisilta.

17 §. Euthanasia on hyväksyttävä, jos potilas on parantumattomasti sairas.

18 §. Perinnöllisiä sairauksia sairastavilta kansalaisilta on suvunjatkaminen kiellettävä.

19 §. Pakolaisten, siirtolaisten ja muiden muukalaisten järjestelmällinen maahantuonti on kiellettävä, poikkeuksena Suomen sukulaiskansat.

20 §. Puolustusvoimien ja poliisin määrärahoja on lisättävä tuntuvasti ja samalla pulue vaatii erikoispoliisin perustamista, joka ainoastaan tutkii valtion palveluksessa olevien virkamiesten mahdollisia rikoksia.

21 §. Puoluetuki ja poliittinen lehditötuki on poistettava.

22 §. Suomen kansalaisuuskriteerejä on kiristettävä, muutoin muukalaiset valtaavat rakkaan sinivalkoisen isänmaamme.

23 §. Vasemmistoradikaalien johtaman ammattiyhdistysliikkeen tilalle on muodostettava ns. korporatiivinen ammattiyhditysliike, jossa on edustettuna työnantajat ja työntekijät samassa liitossa.

24 §. Vasemmistolaisten homoseksuaalien järjestöjen toiminta on kiellettävä. Homoseksuaalistien julkista esiintymistä on pyrittävä rajoittamaan.

25 §. Sananvapaus on taattava kaikissa julkisissa tiedotusvälineissä poliittiseen kantaan katsomatta.

26 §. Valtion ja kuntien toimintoja on kehitettävä ja niiden harjoittamasta byrokratiasta on päästävä eroon.

27 §. Ihmisten pettäminen erilaisten hämäräperäisten uskonlahkokuntien myötävaikutuksella on kiellettävä lakisääteisesti.

28 §. Karjala on palautettava takaisin Suomelle. Venäjän on korvattava ja maksettava takaisin ainakin osa Suomen turhaan maksamista raskaista sotakorvauksista.

29 §. Suomen kaunis ja suhteellisen puhdas luonto on pystyttävä säilyttämään tuleville sukupolville. Ympäristön- ja luonnonsuojelua on tehostettava ekokatastrofin välttämiseksi.

30 §. Kaikilta puolueen jäseniltä vaaditaan Suomen kansalaisuus ja täysi-ikäisiltä miehiltä asepalveluksen suoritus, jollei sairaus ole esteenä asepalveluksen suorittamiselle.

15.01.08

Siitoinismi

Mitä on Siitoinismi, jota kutsutaan myös Siitoinilaisuudeksi?

Siitoinismi on ennenkaikkea rohkeutta ajatella toisin kuin muut.

Siitoinismi on isänmaallisuutta, rakkautta kansakuntaamme kohtaan.

Siitoinismi haluaa nostaa voittajavaltioiden valheellisella propagandalla mustamaalaaman johtajamme ja jumalamme Adolf Hitlerin takaisin kunniaan.

Siitoinismi haluaa edistää järkevää politiikkaa ja päätöksentekoa korvaamalla rappiodemokratia kansallisdemokratialla joka on kehittynein yhteiskuntajärjestelmä.

Kansallissosialismi on välivaihe joka johtaa kansallisdemokratiaan. Kansallisdemokratia on luokaton yhteiskunta jossa jokainen tekee työtä kykyjensä mukaan ja saa palkkaa tarpeidensa mukaan.

Siitoinismi vastustaa yltiösuvaitsevaisuutta ja kannattaa rasismia luonnollisena oppina.

Näitä jaloja periaatteita edustaa Siitoinismi.

13.01.08

Valtakunnanjohta Pekka Siitoimen nationalismi

Valtakunnanjohta Pekka Siitoimen nationalismi on saanut täällä välillä kärkevää arvostelua osakseen. Pekka Siitoin oli kuitenkin vain ja ainostaan Suomen ja Suomen kansan asialla. Se, että Siitoin otti nationalismiinsa joitakin vaikutteita mm. Saksasta ei ollenkaan vähennä hänen politiikkansa arvoa. Pekka Siitoin osasi toimia kansainvälisesti.

11.01.08

Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin

Pekka Siitoin toimi Suomen Valtakunnanjohtajana. Siitoin näytti suuntaa kansalliselle liikkeelle. Hän oli vastustajien pelkäämä karismaattinen johtaja jota kansan syvät rivit kannattivat. Media ja valtaeliitti teki kaikkensa Kansallis-Demokraattisen Puolueen ja Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimen maineen pilaamiseksi.

Pekka Siitoin toimi koko Suomen hyväksi. Siitoin uskalsi sanoa asiat ääneen. Valtakunnanjohtajana Siitoin teki jo 1970-luvulla valtavasti työtä suomalaisuuden eteen. Samaan aikaan politiikot olivat rähmällään Neuvostoliittoon päin. Pekka Siitoimen johdolla KDP taisteli suomalaisuuden puolesta, tiukasti kommunismia vastaan. Tätä työtä tullaan toivottavasti tulevaisuudessa arvostamaan entistä enemmän.

Kunnia valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimelle!

08.01.08

Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin

Pekka Siitoin toimi Suomen Valtakunnanjohtajana. Siitoin näytti suuntaa kansalliselle liikkeelle. Hän oli vastustajien pelkäämä karismaattinen johtaja jota kansan syvät rivit kannattivat. Media ja valtaeliitti teki kaikkensa Kansallis-Demokraattisen Puolueen ja Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimen maineen pilaamiseksi.

Pekka Siitoin toimi koko Suomen hyväksi. Siitoin uskalsi sanoa asiat ääneen. Valtakunnanjohtajana Siitoin teki jo 1970-luvulla valtavasti työtä suomalaisuuden eteen. Samaan aikaan politiikot olivat rähmällään Neuvostoliittoon päin. Pekka Siitoimen johdolla KDP taisteli suomalaisuuden puolesta, tiukasti kommunismia vastaan. Tätä työtä tullaan toivottavasti tulevaisuudessa arvostamaan entistä enemmän.

07.01.08

Totuus Pekka Siitoimesta

Joku vertasi eilen täällä edesmennyttä valtakunnanjohtaja Pekka Siitointa Herra X:ään (alkup. postissa ollut nimi muutettu oikeustoimien välttämiseksi). Sensuuri iski, mutta haluanpahan vaan sanoa, että näitä kahta miestä ei voi edes verrata. Herra X on täysi vellihousu oli, mutta Siitoin oli vuosikymmenet valtakunnanjohtaja. Ja se ei ole vähän. Pekka Siitoin teki kaikkensa Isänmaamme puolesta. Hän oli aikansa vapaustaistelija. Herra X ei ole tehnyt muuta kuin loannut asiaamme esiintymällä isänmaallisena vaikka ei sitä todellakaan ole!

06.01.08

Pekka Siitoin antoi henkensä

Pekka Siitoin antoi koko elämänsä taisteluun isänmaan vapauden ja Suomen kansan hyväksi.

Tämä raskas esitaistelijan rooli oli varmasti raskasta henkisesti, hyvin kuluttavaa ja rasittavaa.

Lievittääkseen tämän tehtävän aiheuttamaa raskasta oloa Pekka joutui ottamaan alkoholia lääkkeekseen.

Pekka oli viimeiseen asti puhdasmielinen ja jalo kansallismielinen ja isänmaan etua puolustava ihminen.

Pekka antoi henkensä isänmaan puolesta, koska jatkuva paineenalla eläminen vaati veronsa, niin alkoholin vuoksi, kuin myös psyykkisesti.

Kunnioittakaamme Pekkaa ja hänen tekemäänsä arvokasta työtä.

Heil Pekka!

05.01.08

Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin

Kun puhutaan suomalaisesta isänmaallisuudesta, niin puhutaan yleensä myös Pekka Siitoimesta. Ja kun puheenaiheena on edesmennyt valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin, niin samalla keskustellaan myös isänmaallisuudesta.

Sanoo muutama tämän palstan kommunistiänkyrä mitä tahansa, niin Pekka Siitoin oli suomalaisen isänmaallisuuden perikuva. Siinä missä 1970- ja 80-luvuilla jopa oman maan valtiojohto nöyristeli itään päin, niín Siitoin piti tiukkaa linjaa. Suomi on Suomi ja vapaa maa.

Jos arvostat isänmaallisuutta, arvostat myös Pekka Siitointa, vaikket hänen kaikkia saavutuksia tietäisikään. Siitoin teki valtavan työn Suomen eteen. Siitä hänelle kuuluu ikuinen kiitos.

Edesmenneestä valtakunnanjohtajastamme Pekka Siitoimesta on valitettavasti liikkeellä paljon valheellista ja täysin väärää tietoa. Kommunistit ja muut epäisänmaalliset tahot tekevät kaikkensa loatakseen Suuren Johtajamme muiston. On syytä esittää muutamia kansanvihollisten yleisimmistä väitteistä ja kertoa kuinka asia todella on.

VALHE 1: Pekka Siitoimella ei ollut kannatusta.
TOTUUS: Siitoimen puolueella KDP:llä oli parhaimmillaan noin 1000 jäsentä. Kannattajia oli moninkertaisesti, jopa monikymmenkertaisesti, jäsenmäärään nähden, kuten kaikilla muillakin puolueilla. Suosiosta kertoo myös se, että Pekka Siitoin oli Naantalin kunnallisvaaleissa koko kaupungin kuudenneksi eniten ääniä saanut henkilö. Kannattajista toki vain mitätön murto-osa asui Naantalissa.

VALHE 2: Pekka Siitoin oli juoppo.
TOTUUS: Pekka Siitoin oli alkoholin kohtuukäyttäjä ja rentoutui välillä lasillisen parissa. Siitoin oli kiinnostunut erilaisista mm. vodkalaadusta ja ymmärsi hyvän juoman päälle. Tämä ei kuitenkaan tee kenestäkään juoppoa.

VALHE 3: Pekka Siitoin oli pelle.
TOTUUS: Siitoin oli karsismaattinen esiintyjä, joka osasi tarpeen tullen heittää herjaa myös omalla kustannuksellaan. Valtakunnanjohtaja erosikin tässä suhteessa edukseen monista muista poliittisista henkilöistä, että hän ei ollut aina liian totinen. Siitoin osasi vetää tarvittaessa myös pientä showta, jos hän katsoi sen olevan puolueen edun mukaista.

Kunnia edesmenneelle Valtakunnanjohtajallemme Pekka Siitoimelle!

04.01.08

Totuus Pekka Siitoimesta

Väittely edesmenneestä Pekka Siitoinista käy taas kiivaana. Asiasta enemmänkin kuin ainakin suurin osa Siitoinin aatteen vastustajista tietävänä voin kertoa muutaman faktan.

Pekka Siitoin oli aidosti merkittävä mies varsinkin 1970-luvulla. Hänen toimintansa oli täysin sen ajanhengen vastaista. Taistolaisuuden aikana Siitoin toimi avoimen neuvostovastaisesti ja piti isänmaan lippua kunniassa. Toiminta huomattiin Neuvostoliitossakin.

Siitoin toimi varmasti Suomen hyväksi. Vaikka häntä ei koskaan valittu edes eduskuntaan, niin hän oli silti periaatteessa aktiivinen poliittinen toimija. Siitoinin vaikutuskeinot olivat enemmän suora toiminta ja ns. kansalaisaktivismi kuin parlamentaarinen vaikuttaminen.

Siitoinin työtä valtakunnanjohtajan on haukuttu toisinaan pelleilyksi. Siltä se ehkä saattoi ulospäin näyttääkin, varsinkin kun Siitoinilla oli luontaisena "show-miehenä" taipumus vetää juttu välillä niin sanotusti överiksi. Mutta kuitenkin puolueensa harjoitti myös täysin vakavastiotettavaa ja ehkä jopa vallankumoukseen tähtäävä työtä.

Pekka Siitoin oli aikanaan merkittävä mies ja tavallaan suuri suomalainen. Hänellä olisi varmasti ollut annettavaa maallemme enemmänkin, mutta aika loppui kesken. Paremmin toimintaansa kohdentamallakin tulos olisi ollut varmasti parempi.

03.01.08

Pekka Siitoimen kannatus

Pekka Siitoimen kanntus oli suurta. Kannattajia oli kymmeniä tuhansia, vaikka joku "Wikipedia" toista väittääkin. KDP:n jäsenmäärä oli parhaimmillaan noin 1000.

02.01.08

Johtaja Pekka Siitoin

Pekka Siitoin oli suurin johtaja. Paitsi että hän oli valtakunnanjohtaja, niin hän oli myös toimitusjohtaja (Siitoin-yhtiöt). Siitoin osasi johtaa sekä asioita että ihmisiä.

01.01.08

Pekka Siitoin on kuollut

Suomen isänmaallisin mies eli Pekka Siitoin on kuollut syöpäsairauden uhrina 59-vuotiaana.
Muistamme Pekan miehenä, joka toimi kansallisaatteen puolustaja, suomalaisen kulttuurin vaalijana.
Ilman Pekan kaltaisia isänmaallisia hahmoja olisimme sosialismin diktatuurin alaisina ja puolustusvoimamme olisi venäjän määräysvallan alla.
Kiitos, Pekka, kaikesta ja lepää rauhassa.